Päivölän torppa

Päivölän torppa

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Torpalla tupruaa taas





Juhannusviikolla talkoolaiset pudottivat torpan vintin eristeitä alas tupaan. Vuosisatainen pölyn ja hiekan sekoitus leijui ulos sakeana pilvenä ja keräsi uteliaita katseita Vanhalla Hämeentiellä liikkuneilta.

Eristeiden seasta löytyi Turun Sanomien numero vuodelta 1926, jolloin savupiippu on todennäköisesti muurattu. Viime vuosina torpan katto on painunut ja vuotanut piipun tyvestä. Väliaikanen katon korjaus on kuitenkin estänyt torppaa kastumasta kokonaan, ja nyt katto korjataan kestäväksi.

Puutarhassa on raivattu vuohenputkea pois koristekasvien tyviltä. Vuohenputki on luonnonvarainen lehtokasvi, joka maistuu raikkaalta salaateissa ja keitoissa. Se on kuitenkin hyvin voimakkaasti leviävä, ja puutarhassa sitä saa kurittaa pitkin kesää.


Ensimmäinen kartta torpan seinustoilla kasvavista kasveista on julkaistu Puutarhasuunnitelma-sivulla. Ilmoita, jos huomaat että kartasta puuttuu lajeja!

Torppa riisuuntuu vähitellen alkuperäisistä eristeistään.

 Marjapensaat saavat lattiaeristeestä katetta
juurilleen ja lahot lattiahirret kuljetetaan pois.


Vuohenputki valtaa särkyneen sydämen ja
aurinkonauhuksen kasvupaikkaa, ahkera kitkijä hillitsee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti