Päivölän torppa

Päivölän torppa

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Talkoot vauhdissa, sammalet pöllyävät

Vauhdikas talkooporukka jatkoi sateisena keskiviikkoaamuna töitä Päivölässä.

Kamarien lattiat on avattu, ja tänään jatkettiin vanhojen eristeiden poistamista lattiahirsien väleistä. Lattia on eristetty ilmeisesti jo torpan rakennusvaiheessa yli sata vuotta sitten sammalien ja hiekan seoksella. Pölyävä eriste lapioidaan nyt kottikärryihin ja kuljetetaan ulos, jotta lahonneet lattiahirret päästään irroittamaan.

Sammaleristeestä tulee hyvää hapanta katetta torpan puutarhaan. Sammalet ovat yhä tunnistettavissa, ja kottikärryistä löytyisikin mielenkiintoista määritettävää sammalasiantuntijalle. Silloin kun nämä sammalet on nostettu rämeiltä tai korvista, kylä on näyttänyt hyvin toisenlaiselta.
 
 Sammalmäärittäjälle riittää materiaalia kottikärrykaupalla.

Eristeitä poistetaan kamarin lattian alta.
Hengityssuojat ovat pölyssä työskenteleville välttämättömät.

Pieni talkoolainen isän apuna.

Päivölän tupaa lämmitti suuri uuni, jonka Kerttu on maalannut
taivaansiniseksi ja koristellut valkoisin kuvioin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti